Salla
Salla > Kunta > Tietoja Sallan kunnasta
vihjeet 
Tietoja Sallan kunnasta

Sallan kunta perustettiin Venäjän vallan aikana vuonna 1857.  Aluksi kunnan nimi oli Kuolajärvi.  Vuonna 1936 kunnan nimeksi tuli Salla.

Kunnan pinta-ala:  5878 km2
Asukasluku: 4572
Veroprosentti:  19,50
Maakunta:  Lappi
Lääni:  Lappi



Historiaa
Maantieteellisesti Kuolajärven Lappi sijaitsi sekä idän että lännen välissä. Se oli 1500-luvulla osa laajaa turkisten hankinta-aluetta. Vuonna 1555 Kuolajärvellä oli 19 kotakuntaa.
Uudisasutus voimistui suuren Pohjan sodan jälkeen.
Vuodesta 1776 lähtien Kuolajärven Lappi kuului Kemijärven alaisuuteen. Vuonna 1824 asukkaat anoivat oman kappeliseurakunnan perustamista pitkien ja vaikeakulkuisten yhteyksien takia.
Keisarillisen Majesteetin käskykirjeellä Kuolajärvestä tuli itsenäinen seurakunta vuonna 1857.
Kuolajärven asukkaat asuivat maantieteellisesti kolmessa laajassa kylässä: Tenniöllä, Sallansuussa ja Käsmässä.
1900-luvun alkuvuosikymmenet oli kunnassa poliittisen historian kannalta vaiherikasta aikaa. Tukkiliikkeen mukana Kuolajärvelle levisi sosialismin siemen. Paikkakunta tuli tutuksi tukkityöläisten vuoden 1906 lakoista. Kuolajärvi pääsi mukaan Euroopan historiaan, kun sen kautta kuljetettiin 1916 sotatarvikkeita Venäjälle.
Toinen maailmansota katkaisi Sallan myönteisen kehityksen monella alalla. Kunnan alueesta menetettiin noin puolet. Väki oli evakuoitava moneen kertaa. Sen jälkeen alkoi paluumuutto ja jälleenrakentaminen. Sallalaiset jaksoivat uskoa itseensä.
1960-luvun alussa myönteinen kehitys katkesi. Väkiluvun kasvu pysähtyi ja kääntyi laskuun. Konellistumisen ja rationalisoitumisen takia maatalous alkoi tuottaa ylimääräistä. Tapahtui voimakas rakennemuutos.
1970-luvulla muutokset olivat pienempiä. 1990-luku toi kunnalliselämään jälleen suuria muutoksia.


29.8.2007 9:24