Kyliemme historiaa!

 

Historia osuuden on koonnut Pekka Moilanen käyttäen apunaan laatimaansa Naruskan historian alkuperäistä aineistoa.

 

 

 

 

 

Suotijoen_savottakämppä

 

 

Varhaisasutus

Naruskan ja Pulkkaviidan kylien alueella tunnetaan asutusta olleen jo kivikaudella ja varhaisella metallikaudella eli 7500 - 500 eKr. Museoviraston dokumentoimia muinaisjäännöskohteita alueella ovat mm. Naruskajärven rannalla olevat kivikautiset asuinpaikat, Naruskajoen Moivaisokasta löytynyt pronssinen keskentekoinen vuolukivisen valumuotin puolikas pronssikauden ajalta ja Koulus- ja Majavaharujusta löytyneet peuranpyyntihaudat 1500 - 1600 luvulta.

Rajan taakse jääneistä Korjan kylästä on löytynyt Sallan arvokkain muinaislöytö, hopea- ja korulöytö. Sen löysi uudisasukas Juho Korja kävellessään vaaran rinteillä. Kuusen tyvestä hän löysi tuohikäärön, jonka sisällä oli pääasiassa englantilaisia, tanskalaisia ja norjalaisia rahoja. Maahan rahat olivat joutuneet joskus 1100-luvulla.

Jos mennään tästä ajasta taaksepäin muutamia satoja vuosia, niin Naruskan ja Pulkkaviidan kylien aluetta asuttivat Kuolan ja Vienan metsäsaamelaiset. 1600-luvulla lappalaisilla oli oikeus asua Lapissa. Näistä oikeuksista tuli maksaa veroa. Sikäli erikoinen tilanne sen aikaisessa Kuolajärven pitäjässä oli se, että piti maksaa veroa sekä ruotsalaisille että venäläisille. Vero oli 10 leiviskää kuivattua haukea jokaisesta 17 vuotta täyttäneestä henkilöstä.

Alueen paikannimistö on metsäsaamelaisten jälkeen jättämää. Lisäksi lienee saatu vaikutteita myös Vienan lappalaisilta. Seuraavassa muutamia paikannimiä.

 

kuutsi= taimen (Kuutsiköngäs on taimenputous)

köngäs = putous, koski

moivaissokka = vaivojen maa

kuopsi = karhu

 

jauratsi = lampi tunturissa

 

kuola = kalaisa (Kuolajoki on kalaisa joki)

 

naruska = venäjän kielellä pesäkolo, pesäpaikka

 

 

 

Aina 1800-luvulle saakka nykyinen Naruska-Pulkkaviidan alue oli metsälappalaisten asuttamaa ja hallitsemaa erämaa-aluetta, josta he joutuivat väistymään ns. uudisasukkaitten tieltä yhä pohjoisempaan.

Vanhoista asiakirjoista käy ilmi, että leski Karin Ollintytär Sarri ja Pekka Tuomaksen poika Millo Tenniöjärveltä olivat helmikuussa 1733 käräjillä, tuolloin Matti Kallunki oli ilman lupaa metsästänyt ja pyytänyt villipeuroja heidän maillaan. Kaiken lisäksi Kallungit olivat muuttaneet kartanoineen, karjoineen heidän tiluksilleen. Lisäksi he olivat kalastelleet Kuolajoessa ilman lupaa. Näiden asioiden vuoksi Kallungit olivat loukanneet heidän vanhoja nautintaoikeuksiaan. Nyt tämä aikoi viedä kaikki niitytkin. Kallunki selitti syyksi suuren ahdingon pakottaneen hänet kyseisiin tekoihin. Niittyjä koskevat syytökset hän kiisti kokonaan. Todistajat puhuivat kuitenkin Sarrin ja Millon puolesta. Oikeus totesi Kallungin aiheuttaneen kantajille suuren vahingon. Kallunki sai 40 markan sakon ja joutui korvaamaan kantajien vahingon ja kulut yhteensä kuudella vieolla. Korvauksen Kallunki maksoi, mutta sakkorangaistuksen hän sovitti neljällä parilla raippoja.

Silloisen Keminkylän ja Kuolajärven raja kulki 1700 -luvun alkupuolella Tenniöjoen kautta Maltiojokeen.

 

 

Sivun alkuun 

 

Vuosi 1900

Vuosisadan alussa Sallan pääelinkeinot olivat maa-, metsä- ja porotalous. Elettiin pääasiassa omavaraistaloutta saaden jokapäiväinen toimeentulo harjoitetusta maataloudesta ja poronhoidosta. Sivuansiomahdollisuudet oli vähäiset. Vasta kun eri puutavarayhtiöt levittäytyivät alueelle antoi se mahdollisuuden hankkia rahaa moneen talouteen. Metsätöistä muodostui merkittävä toimeentulolähde moneen perhekuntaan. Metsä- ja uittotyöt levittäytyivät Naruskan ja Tenniöjoen uomiin. Kaikki pienimmätkin sivuojat hyödynnettiin puutavaran uittoa varten.

Vesistöt olivat määräävänä tekijänä sen aikaisten tukkityömaitten levittäytymiseen alueelle. Puuttui paikallinen työvoima metsätyömaitten pyörittämiseen. Oli hankittava työvoimaa alueelle. Sen seurauksena tuli paljon siirtoväkeä hankintatöihin. Se oli omiaan vilkastuttamaan paikallisen väestön ja alueelle töihin tulleen väen keskinäisiä suhteita. Käynnistyneet metsätyöt olivat tervetullut ansiolähde paikallisellekin väestölle. Metsätyöt olivat lähes ainoa mahdollisuus hankkia rahaa kotitalouksiin. Rahan hankkiminen oli monelle taloudelle niin tärkeää, että porotyötkin jäivät hoitamatta. Porot jäivät ilman huolenpitoa ja "levisivät metsiin".

 

 

 

 

1920-luku

Hyvät metsästysmaat ja kalavedet toivat ihmiset Naruska- ja Tenniöjokivarteen asumaan. Monet sen aikaiset tukkikämpät sijaitsivat sopivasti Naruska- ja Tenniöjokien varressa. Kämpille löytyi käyttöä myös perheitten asuntona.

Naruskan kylän ensimmäisinä asukkaina voidaan pitää Matti ja Olga Tomperia perheineen, Kuolajärven kirkolta muuttaneena. Matti siirtyi aikoinaan työn perässä Kuolajärvelle, josta sitten kulkeutui Naruskalle Saukko-ojan suuhun, vaaran juurelle, joen länsipuolelle jokivarren tuntumassa olevalle tukkikämpälle asumaan. Vuosi lienee ollut 1918. Matin vaimo Olga oli aatsinkilaisia. Tuohon tukkikämppään Matti toi Olgansa kanssa kahdeksan "märkää lasta". Aikansa tukkikämpässä asuttuaan siirtyivät Matti ja Olga perheineen reilun peninkulman verran pohjoiseen asettuen asumaan nykyisen Onkamon Erkin talon läheisyydessä olevalle tukkikämpälle. Kämppä lienee sijainnut Pystökosken niskalla. Tukkikämppään oli muuttanut vähää aiemmin Jahvetti ja Liisa Repo. Jahvetti luovutti asuntonsa Matille ja Olgalle.

Jahvetti itse siirtyi Naruskajokivarteen, lähes kolme peninkulmaa alemmas Kuutsisuvannon alapäässä olevaan kämppään. Kämppä saikin nimekseen "Repon kämppä", jolla paikka tunnetaan vielä tänäkin päivänä.

Kolmansina Naruskan kylän asukkaina pidetään Benjam ja Selma Moilasen perhettä, joka muutti Naruskan kairaan vuonna 1919. Liki samoihin aikoihin, muutamia kuukausia myöhemmin Naruskalle muutti sen neljännet asukkaat Juho ja Iita Pulkkinen. Benjam ja Selma toivat pesueensa Saukko-ojan suun yläpuolella olevalle tukkikämpälle, jota he pitivät asuntonaan muutamia vuosia. Myöhemmin he rakensivat oman talon pari kilometriä jokivartta alas Saukkokankaalle. Pulkkisen Juho ja Iita perheineen muuttivat asumaan Naruskalle vuonna 1919. Talo rakennettiin nykyiselle Onkamon Erkin talon paikalle.

 

 

Seuraava vakituisesti Naruskan kairaan asumaan muuttanut oli Kotala Antti vuonna 1925. Kota-Anttina paremmin tunnettu. Ensimmäisenä asuntonaan Antilla oli kota. Liekö asuntonaan käyttämästä kodasta saanut lisänimensä Kota-Antti. Työ toi Antin Naruskalle. Hänen tehtävänään oli toimia Naruskan tammen vahtina. Myöhemmin Antti toi mukanaan vaimonsa Kristiinan. Asuinpaikaksi Antti valitsi Kristiina-vaimonsa kanssa Moivaissokka nimisen paikan. Moivaissokka on lapinkieltä ja tarkoittaa vaivojen maata.

Onkamo Erkki ja Liinu tulivat Naruskalle asumaan vuonna 1925. He ostivat talon Juho ja Iita Pulkkiselta. Talon kauppahinnaksi oli sovittu metsästyskivääri. Pulkkiset muuttivat asumaan 1925 Tenniöjokivarteen Torassiolehtoon Liinahattu-nimisen kosken kupeeseen, mihin rakennettin oma talo. Tomperit Matti ja Olga muuttivat asumaan Särkeän kylään vuonna 1928.

Matti ja Olga Tomperi, Juho ja Iita Pulkkinen, Benjam ja Selma Moilanen, Erkki ja Liinu Onkamo sekä Antti ja Kristiina Kotala ovat varsinaiset Naruskan kylän ensimmäiset asukkaat.

Kotala Antti, Onkamo Erkki ja Moilanen Benjam perheineen jäivät pysyvästi asuttamaan Naruskaa. Toimeentulo perheille hankittiin tuolloin monella eri tavalla, mutta metsästys ja kalastus oli se mihin ruokatalous pääasiassa nojasi. Metsästä pyydettiin elannoksi linnut, hirvet ja muu riista. Joesta saatiin kalaa. Siirryttäessä asumaan vakituisemmin hankittiin myös lehmiä talouksiin. Lehmien pito monipuolisti ruokataloutta merkittävällä tavalla. Saattoipa se tuoda lisäansioitakin, kun voitiin myydä ulkopuolelle taloutta muutama litra maitoa, juustoa ja lihaa.

Kun raja Suomen ja Venäjän välillä oli "auki", niin se antoi mahdollisuuden kaupankäyntiin Venäjän puolelta. Kota-Antti oli kauppamies. Hän hankki tavaraa myyntiin asti Venäjän puolta aina Juonnista, Kantalahdesta ja Näsöstä saakka. Myyntiin hankitut tavarat olivat jauhoja, pirtua, kankaita ym. Kaikkea sitä, mitä ei suomalaisilla ollut saatavana. Kauppareissut tehtiin kairan poikki Venäjälle pääasiassa poroilla. Pisimmillään kauppamatka saattoi kestää 2 - 3 viikkoakin. Venäjältä ostetuista tavaroista osa myytiin edelleen aina Norjaan saakka.

 

 

Korjan kyläläisten yhteys Naruskalle oli rakentunut vuosien saatossa hyvien luonnonniittyjen sekä tukkisavottojen myötä. Kesällä tehtiin Naruskan suunnalla heinät ja talvella oli mahdollisuus ansiotöihin tukkisavottojen myötä. Jokaisella taloudella oli omat niittynsä. Korjalaiset tulivat yhtä matkaa Puolivälilammelle, missä heinäntekoporukat erosivat itse kukanenkin taholleen. Niemeläisten niityt olivat Sorakkakurussa, Nilitunturin alla ja Puolivälilammilla, Sipolaisten Kiekärövuotsossa ja Kääremeojan suussa. Naruskajokivarressa Kaitaojan suusta ylöspäin oli ensin Santeri Niemelän niityt, sitten Matti Niemelän niityt, seuraavana Veini Niemelän niityt ja ylimmäisenä joen kahden puolen oli Anselmi Iivarin niityt.

 

 

Sivun alkuun 

 

Talvisota

Talvisodan sytyttyä vuonna 1939 ja venäläisten hyökättyä Suomeen ei tieto saavuttanut korven keskellä asuvia naruskalaisia. Viitteitä sodan syttymisestä oli kyllä kantautunut korpeenkin. Epäilys sodan syttymisestä vahvistui, kun venäläinen tiedustelukone lensi Benjam Moilasen talon yli. Havainto oli varma, kun lentokoneen kyljessä oli selvä punainen tähti. Oli lähdettävä kysymään, mikä tilanne todellisuudessa on.

Leevi Moilanen, silloin vasta 17-vuotias miehenalku pantiin asialle. Hän lähti porolla halki kairan silloiselle Sallan kirkonkylälle (myöhemmin rajan taakse jääneelle). Kun talvisodan syttyminen varmistui Leevin oli lähdettävä "samaa kuumaa" takaisin Naruskalle. Matkaa kertyi edestakaisin Naruskalta vanhaan Sallaan 70 km porolla ajaen saman päivän aikana.

Sodan syttyminen ja sen seuraukset muuttivat Naruskan kylän kehitystä ratkaisevasti. Venäjän kanssa tehtyjen rauhanehtojen mukaan Sallan kunnan pinta-alasta menetettiin yli puolet. Menetetyn alueen väestö oli asutettava uudelleen. Menetetyltä alueelta, pääasiassa Korjan kylältä väki siirtyi Naruskalle. Yhteensä talouksia oli 14. Korjan kylästä muuttivat Sipolat, Iivarit, Niemelät ja Salmelat. Vuorikylästä muutti Naruskalle Vuorelat.

Sodan päätyttyä tuli Suomessa voimaan asutuslaki, joka koski erityisesti sodassa luovutetulta alueelta palannutta siirtoväkeä. Asutuslaki mahdollisti voimaperäisen asuttamisen ja siihen liittyvän maa- ja metsätalouden kehittämisen Naruskankin kylän hyväksi. Vuonna 1949 aloitettiin Varpuoivan kuivattaminen. Suunnitelmissa oli kuivattaa Varpuaapa viljelyskelpoiseksi suoksi. Alettiin rakentamaan asuntoja, navettoja, raivattiin peltoja ja rakennettiin teitä. Kaiken puolin usko maanviljelykseen oli kova.

 

 

Heinäkuussa 1948 oli Naruskajoen varteen rakenteilla jo 11 taloa: Auno Sipola, Otto Sipola, Santeri Niemelä, Onni Salmela, Leunart Niemelä, Enna Sipola, Anselmi Iivari, Vilho Iivari, Vihtori Vuorela, Vilho J. Iivari, Veikko Kokkare.

Yhteys- ja kulkureittinä tavaran rahtaukseen käytettiin kesällä Naruskajokea. Kylään johti myös jonkin tasoinen kärrytie Kotalasta. Vuonna 1948 oli Naruskalle rakenteilla jo oikea autolla ajettava maantie. Tietä rakennettiin 18 km Auno Sipolan talon kohdalle, mistä matkaa oli jatkettava kärrytienä pohjoiseen Kota-Anttiin saakka. Tietyö oli valtion hätäaputöinä aikaansaatu työkohde. Tietöitten tukikohtaa pidettiin Repon kämpällä.

 

 

v. 1952

 

v. 1953

 

v. 1955

 

v. 1956

 

 

aloitettiin Naruskan rajavartioaseman rakentaminen

Naruskalle perustettiin viisi rintamamiestilaa (Leevi Moilanen, Asseri Turpeinen, Väinö Sarivuo, Leevi Elo ja Johan Peuna)

aloitettiin tien rakentaminen Sipolasta pohjoiseen. Oli avautumassa Suoltijoen vuosikymmeniä kestävät savotat.

rakennettiin puhelinlinja Kotalankylästä Naruskan vartiolle.

tie Naruskan tammelle valmistui.

 

 

 

 

 

 

 

v. 1958

 

v. 1960

 

v. 1961

 

v. 1966

 

Suoltijoen työmaan kirjavahvuudessa 244 miestä, 14 naista ja 14 traktoria. Hevosia lienee ollut lähes 70.

Sallassa avattiin virallisesti työttömyyskortisto, koska "osa väestöstä oli vailla työtä".

alitettiin Käärmeojan rajavartion rakentaminen työllisyystyönä.

aloitti Käärmeojan (nykyinen Karhutunturin) vartio toimintansa.

Tuntsan palo.

aloitettiin tienteko Naruskan tammelta Tuntsalle. Autolla ajettavaan kuntoon tie valmistui 33 päivässä. Matkaa kertyi 33 km.

Säännöllinen linja-autoliikenne päivittäin Sallasta Tuntsalle "nokisavotan" alettua.

Tuntsan tilapäinen vartio aloitti toimintansa.

18.11. alkoivat TV-lähetykset näkyä Naruskalla.

 

 

 

 

 

 

 

Pulkkaviidan kylä perustettiin v. 1962

Pulkkaviidan asutustilojen ensimmäiset asukkaat olivat Eino Sulasalmi ja Mauno Ylitalo. Ensimmäiseksi oli perheelle hankittava jonkinlainen suoja, missä voitiin yöpyä ja laittaa perheelle ruokaa. Tilapäinen asumus ei ollut kaksinen. Laudoista kökätty, kunhan siinä jotenkin vain pärjäisi siihen saakka, kunnes uusi talo valmistuu. Samoin oli navettojen kanssa. Lehmillä oli pintalosoista kyhätyt tilapäissuojat.

Tilojen päärakennukset rakennettiin seuraavassa järjestyksessä:

v. 1962 Sulasalmi Eino, Ylitalo Mauno

v. 1963 Kuorikoski Veikko ja Siviä, Tiihonen Osmo ja Maija, Moilanen Eino, Karuranta Vilppu ja Margit, Vaarala Pauli ja Hilda

v. 1964 Salla Akseli ja Alma, Leinonen Johannes ja Elina, Eskelinen Arvo

Yhtä aikaa tilojen rakentamisen kanssa oli raivattava peltoa ja rakennettava lehmille navetat, kasvatettava lapset. Työstä ei ollut tuolloin puutetta.

Sivun alkuun