Kesälukio
Tule Sallaan opiskelemaan kansainvälisessä seurassa ja nauttimaan Lapin eteläosan kesäisestä luonnosta ja pohjoisen valoisuudesta!
Sallan kesälukiossa on tarjolla kieliä, arjen hallintaa, taideaineita ja kansainvälistä meininkiä. Kurssit vaihtelevat vuosittain.
Opinnot ovat avoimia kaikille, joten kuka tahansa voi hankkia kesälukiosta uusia tietoja ja kokemuksia.
Kesälukio kestää kaksi viikkoa. Voit suorittaa sen aikana yhdestä kolmeen lukiokurssia.
Sallan kesälukioon osallistuu Suomen kesälukioseuran kautta opiskelijoita myös ulkomailta, joten pääset halutessasi hiomaan vieraiden kielten suullista taitoasi.
Kesälukion järjestää Sallan kansalaisopisto, ja sen rehtorina toimii sivistysjohtaja Marja Myllykangas. Yhteistyökumppanina on Suomen kesälukioseura. Se korostaa toiminnassaan myönteisiä oppimiskokemuksia, aktiivista yhdessäoloa ja oman persoonan kasvua.
Muu ohjelma
Kesälukioon kuuluvat illanvietot, jolloin opiskelukaverit tulevat tutuiksi. Järjestämme myös maksuttomia retkiä.
Yhden päivän vietämme Sallan kansallispuistossa ja Salla Wilderness Parkissa (Poropuistossa) patikoiden. Perinteiseen tapaan kiipeämme myös Sallatunturin laelle ihailemaan maisemia ja valoisaa yötä. Teemme retken myös Rovaniemelle ja Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museoon.
Lisäksi voit pulahtaa uimaan, pelata pallopelejä, vaeltaa ja pyöräillä.
Kurssit
Valitse 1–3 kurssia siten, että jokainen kurssi on eri aineryhmästä (A, B ja C). Jos kurssi kuuluu lukion oppimäärään, sen pituus on 38 tuntia. Huomaa, että jos valitset kolme kurssia, opiskelua on aamusta iltaan.
Katso lisätietoja Kesälukioseuran sivuilta.
Yhteystiedot
Marja Myllykangas
Sivistysjohtaja
Sivistyspalvelut
Postipolku 3 98900 Salla
Sirkka Takkunen
Sallan lukio/ Kansainvälisten kouluas. koordinaattori
Sivistyspalvelut